Kun tuntee siivoojansa, saa parempaa palvelua – asiakkaat ja Laatutakuu-yrittäjät kertovat 

Laatutakuu-yrittäjät toimivat paikallisesti ja tekevät itsekin aktiivisesti siivoustyötä, joten he tulevat varsin tutuiksi omille asiakkailleen. Oman siivoojan tunteminen on ylisummaan mukavaa, mutta siitä koituu myös monia etuja. Kaksi Laatutakuu-yrittäjää ja heidän asiakkaansa valottavat asiaa tarkemmin omin sanoin.

Turvallisuus- ja kiinteistöpäällikkö Markku Tanni, Barona Varastopalvelut

“Olemme valinneet siivouskumppaniksemme Laatutakuu-yrittäjä Bella Ozdoyevan firman. Hänen puolisonsa tiimeineen hoitaa meillä sekä tuotantotilojen eli varaston että toimisto- ja sosiaalitilojen siivouksen. He käyvät meillä viitenä päivänä viikossa eli ovat arkisin paikalla kahdeksan tuntia päivässä, joten tutuiksi on kyllä tultu.”

“Kun kilpailutimme siivousliikkeitä, emme osanneet edes edellyttää tai toivoa, että kyseessä olisi yrittäjäpariskunta, joka itsekin tekee siivoustyötä kädet savessa. Mutta kun näin sattui käymään, niin onhan se meille kullanarvoista, että he tuntevat paikan ja osallistuvat työhön todistettavasti aika paljon. Siitä koituu meille monia etuja.”

“Esimerkiksi kun pitää antaa palautetta, yrittäjään saa nopeasti yhteyden. Meillä on hyvä yhteys, ja viestintää tapahtuu ihan päivittäistasolla. Eikä kyse ole vain palautteista, vaan myös meidän erityistoiveiden käsittelystä, joka sujuu jouhevasti. Uskon, että homma toimii näin paljon helpommin verrattuna siihen, että työnjohto yrittäjästä puhumattakaan olisi jossain tosi kaukana.”

“Erityistoiveita meillä tulee varastossa esimerkiksi inventaariotilanteissa, kun tavaraa joudutaan ottamaan pois hyllyistä ja laskemaan erilaisiin paikkoihin. Tämä aiheuttaa jonkin verran pölyisyyden lisääntymistä. Myös normaalitoiminnan yhteydessä syntyy tuotantotiloihin pölyn lisäksi paljon muuta siivottavaa, kuten pahvia ja muovikelmua.Toimiston puolella taas järjestetään esimerkiksi asiakastilaisuuksia ruokineen sun muineen. Niihin pystytään valmistautumaan pyytämällä, että siivoojat ovat paikalla ennen tilaisuutta ja sen jälkeen. Tällaisiin tilanteisiin on aina löytynyt tosi hyvin joustoa, mitä arvostamme.”

“Kaiken kaikkiaan meillä on hyvin tiivis suhde, jossa vuorovaikutus on sekä runsasta että avointa. Ruusuja heille antaisinkin etenkin hyvästä päivittäistason keskusteluyhteydestä, joka meillä on tähän porukkaan. Ei tarvitse jonotella mihinkään muualla olevan työnjohtajan tai muun hahmon puhelimeen tai odottaa, tuleeko vastaus sähköpostiin huomenna vai niin sanotusti enstaina.”

Laatutakuu-yrittäjä Bella Ozdoyeva

“Olemme perheyritys. Barona Varastopalveluissa tilojen siisteydestä vastaavat puolisoni sekä kaksi työntekijäämme. Varastosiivous on erilaista kuin toimistosiivous. Pölyä on paljon. Samoin siellä työskentelee paljon ihmisiä, joten siivoojan pitää olla tarkkana, kun ajaa isoa yhdistelmäkonetta. Myös vaarallisten aineiden varasto siivotaan ja siellä on oltava tosi huolellinen, ettei kolhi mitään.”

“Minulle ehdottomasti tärkeintä työssäni on asiakastyytyväisyys.Se syntyy hyvästä palvelusta ja moitteettomasta laadusta. Siivoustyö on nykyisin asiakaspalvelua, jossa asiakkaan luottamus ja kunnioitus on ansaittava joka päivä.”

“Saan ilokseni nauttia erittäin mukavista ja kohteliaista asiakkaista. Baronan ihmiset ovat ystävällisiä ja vastuullisia. Heillä on aina aikaa tervehtiä ja sanoa kiitos, vaikka olisi kuinka kova kiire. Heiltä saa myös aina kysyä, jos jokin asia on epäselvä.”

“Meillä on mielestäni erittäin hyvä suhde, sillä tunnen, että asiakas arvostaa minua ja tiimiäni sekä tekemäämme työtä. Se motivoi. Kun asiakas arvostaa, haluaa työskennellä aina vain paremmin ja tsempata enemmän. Haluaa tehdä jopa vähän enemmän kuin tarvitsisikaan.”

Vastaava työnjohtaja Pyry Hiltunen, Peab

“Laatutakuu-yrittäjä Ike Onyehide siivoaa kaksi kertaa viikossa työmaallamme työmaakopit eli työmaatoimiston ja työmaan sosiaalitilat.”

“Yhteistyö Iken kanssa alkoi vähän sattuman kaupalla. Edellinen työmaani oli keskustassa, ja meillä oli työmaatilat vuokrattuina kauppakeskuksesta, jota Ike siivosi. Näin hänet käytävällä ja lähdettiin jutulle. Pyysin häntä siivoamaan meidänkin tilat ja siitä se lähti. Keskustan työmaa saatiin valmiiksi, ja vinkkasin Ikestä kollegalle, jolla puolestaan oli työmaa alkamassa ja jonne Ike menikin. Sitten otin hänet taas tänne omalle uudelle työmaalleni, sillä Ike teki ja tekee mielestäni laadukasta työtä ja hinta on kilpailukykyinen.”

“Kaikkein tärkeintä on työnjälki. Meillähän siivoukseen liittyy myös työnsuojelulliset aspektit. Raksalta kantautuu enemmän tai vähemmän pölyä sisälle ja se pitää siivota pois, sillä se ei ole työturvallisuuden näkökulmasta ookoo. Taukotilojen ja vaatteidenvaihtotilojen pitää olla säntillisessä kunnossa tai muuten AVI tai liitto saattaa älähtää.”

“Ikeen on syntynyt vuosien mittaan aika tiivis suhde, joka on kyllä läheisempi kuin vain ammatillinen. Tapaamme enemmän tai vähemmän viikoittain ja törmätessämme heitämme aina läppää. Siitä on se iso etu, että asioiden hoitaminen ja normaali kanssakäyminen on tosi vaivatonta. Jos on vaikka palautetta työnjäljestä tai ihan mistä vain, se on helppo sanoa siten, ettei toinen ota nokkiinsa.”

“Jos pitää sanoa kolme sanaa, jotka kuvaavat yhteistyötämme, ne ovat luotettavuus, laatu ja helppous. Jos tässä vielä tulevaisuudessakin saadaan rakentaa, kysyn ilman muuta Ikeä siivoamaan myös seuraavalle työmaalleni. Tutun tekijän kanssa toimiminen on vain niin paljon mutkattomampaa.”

Laatutakuu-yrittäjä Ike Onyehide

“Tämä on jo kolmas Peabin työmaa, jossa olen siivoamassa. Kuluneiden kolmen vuoden aikana minun ja Peabin Pyryn kanssa on muodostunut oikein hyvä suhde. Itse asiassa minusta tuntuu aivan siltä kuin kaverin kanssa tekisin töitä, niin rentoa ja mukavaa se on.”

“Haluan itsekin olla asiakkaalle kuin kaveri, sillä silloin asioista puhuminen ja niiden sopiminen on aina helppoa. Kaverin kanssahan voi puhua mistä vain, tarvittaessa myös vaikeista asioista.”

“Kaverin luottamusta ei myöskään saa koskaan pettää. Siksi teen parhaani pitääkseni asiakkaiden tilat siistinä. Heidän ei tarvitse koskaan esimerkiksi miettiä, voivatko he tuoda omia asiakkaitaan siivoamaani tilaan. Kyllä voivat. Tilat ovat siistit ja edustavat ja kertovat kävijöille, että täällä puhtaus on tärkeää.”

“Minua motivoi, kun saan auttaa muita. Työssä se näkyy niin, että minä helpotan asiakkaitteni työtä tekemällä oman työni niin laadukkaasti kuin mahdollista. Vapaa-ajalla se näkyy jalkapallossa, jossa pelaan mieluiten keskikenttää. Sieltä näkee koko kentän ja pystyy paremmin auttamaan muita pelaajia antamalla hyviä sijoituksia.”

Valitse Laatutakuu-yrittäjä yrityksesi siivouskumppaniksi – saat sitoutuneen tekijän, joka siivoaa toimitilasi kuin omansa.

Jätä tarjouspyyntö

Siivous on ensiarvoisen tärkeää LTP Logisticsin toiminnassa

Elintarvikkeiden logistiikka on LTP Logisticsin leipälaji, joten laadukkaalla siivouksella on sille erittäin suuri merkitys. Yrityksessä vaalitaan puhtautta, ja sitä edellyttävät myös niin viranomaiset kuin asiakkaatkin.

LTP Logistics Oy on lämpötilasäädeltyyn elintarvikelogistiikkaan erikoistunut palveluyritys, jonka asiakaskunta koostuu lukuisista elintarviketeollisuuden toimijoista.

– Elintarvikeyritykset tuovat omia tuotteitaan isojen varastojemme tulopäähän. Varastoissame tuotteet yhdistellään toimituseriksi, jotka lähtevät lähtölaitureidemme kautta kauppoihin, ravintoloihin, kahviloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja hoivayksiköihin ympäri Suomea. Jotta kauppojen hyllyillä on tavaraa ja ravintoloiden keittiöissä voidaan toimia, meillä pitää pyörien pyöriä kitkatta kulissien takana, LTP Logisticsin henkilöstöstä ja viestinnästä vastaava HR-päällikkö Marjo Risku kertoo.

LTP Logistics on kasvanut kuluneiden viiden vuoden aikana useita kymmeniä prosentteja. Toiminnan laajuutta kuvaa muun muassa se, että yrityksen kalustolla ajettiin viime vuonna noin 9,4 miljoonaa kilometriä ja ympärivuorokautisesti toimivien varastojen läpi virtaa ruokatuotteita keskimäärin miljoona kiloa viikossa.

Laatutakuu-yrittäjä Vjollca Ademi pitää paikat kunnossa

LTP Logisticsin pääkallopaikka on Vantaalla, jossa sillä on kahdessa toimipisteessä noin 30 000 neliötä terminaali- ja varastotilaa. Vantaan toimipisteissä on hallien lisäksi noin 1 400 neliötä toimisto-, tauko- ja sosiaalitiloja, joiden puhtaudesta vastaa kolmen työntekijän voimin jo viidettä vuotta Laatutakuu-yrittäjä Vjollca Ademi.

Laatutakuu-yrittäjä Vjollca Ademi
Laatutakuu-yrittäjä Vjollca Ademi

– Siivoamme LTP Logisticsin toimistotilat ja työntekijöitten tilat eli pukuhuoneet, taukotilat ja vessat kaksi kertaa päivässä, kuutena päivänä viikossa. Aamuisin tehdään tarkastussiivous, jolloin ei siivota toimistoja, vaan varmistetaan, että yleiset tilat kuten vessat ja keittiöt ovat kunnossa. Illalla tehdään sitten varsinainen päivittäinen siivous kaikkiin tiloihin. Lisäksi huolehdimme muista palvelukuvauksessa määritellyistä töistä, kuten jääkaappien puhdistuksesta kerran viikossa.

Jatkuvan ylläpitosiivouksen lisäksi LTP Logisticsin tiloissa tehdään säännöllisesti isompia erillistöitä.

– Meillä tyypillinen isompi työ on seinien pesu. Isossa elintarvikevarastossa seinille kertyy paljon pölyä puisista kuormalavoista, trukkien ja työntekijöiden liikkumisesta sekä tulo- ja lähtölaitureille peruuttavista kuorma-autoista ja rekoista. Pöly tummuu yllättävän nopeasti ja paikat alkavat näyttää suorastaan likaisilta, joten seinät on pyyhittävä ja pestävä neljännesvuosittain, Marjo Risku kuvailee.

Siivous on yksi vastuullisen toiminnan kulmakivistä

Laadukkaalla siivouksella on erittäin suuri merkitys LTP Logisticsin kaltaiselle yritykselle.

– Toimimme elintarvikealalla, joten on ensiarvoisen tärkeää, että meillä on siivousasiat kunnossa. Siivousta voisi suorastaan pitää yhtenä vastuullisen toiminnan kulmakivistä, LTP Logisticsin laatu- ja ympäristövastaava Jaana Mäläskä toteaa.

Siivouksen ja puhtauden riittävää tasoa eivät määrittele ainoastaan yrityksen omat laatukriteerit.

– Mehän olemme toimintamme luonteen vuoksi myös viranomaisten kiinnostuksen kohteena. Meillä käsitellään elintarvikkeita, ja se asettaa monia reunaehtoja puhtaudelle ja siisteydelle. Viranomaiset valvovat toimintaamme ja toimitilojamme esimerkiksi Oiva-tarkastuksissa ja aluehallintovirastojen tekemillä tarkastuksilla, Marjo Risku lisää.

– Eikä sovi unohtaa, että asiakkaamme edellyttävät korkeata puhtaustasoa. He auditoivat säännöllisesti toimintaamme, ja siivousasiat ovat oleellinen osa jokaista auditointia, Jaana Mäläskä muistuttaa.

Paras lopputulos syntyy yhteistyössä

Jaana Mäläskä kertoo, ettei heidän toimitilojensa siivouksessa sinänsä vaadita mitään erityistoimenpiteitä vaan että laadukas perustyö riittää paikkojen pitämiseen puhtaana. Sen sijaan siivouskumppanuudessa korostuvat yhteistyö ja luottamus.

– Varsinainen siivoustyö ei edellytä mitään taikatemppuja. Sen sijaan tilamme ja toimintamme ovat erityislaatuisia ja muutoksia tapahtuu koko ajan, joten siivouskumppanin kanssa on voitava sopia uusista tarpeista ja kaikista muista asioista hyvässä yhteisymmärryksessä.

Myös Marjo Risku painottaa, että laadukas lopputulos syntyy vain yhteen hiileen puhaltamalla.

– Hyvä yhteistyö kannattaa, sillä se tuottaa meille hyvää siisteyttä. Hyvä siisteys puolestaan tuottaa johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta ja siten myös turvallisuutta arkeen. Koskaan ei tarvitse arpoa, onko esimerkiksi roskiksia tyhjennetty, tai pelätä, löytyykö jostain jotain epämiellyttäviä yllätyksiä.

Vjollca Ademi säestää osaltaan molemminpuolisen avoimuuden ja yhteistyön merkitystä.

– LTP:llä on reagoitu tosi hyvin, jos olemme laittaneet sinne viestiä jostain siivoukseen liittyvästä asiasta. Kaiken kaikkiaan on ollut hienoa huomata, että LTP:llä sekä työnjohto että ylempi johto arvostavat meidän työtämme ja auttavat meitä hoitamaan sen hyvin.

Joustavuus ja ketteryys takaavat sujuvuuden

Asiakasyritysten toiminta ja tilanteet muuttuvat jatkuvasti, joten siivousliikkeen on oltava sekä joustava että ketterä, jotta se voi uudistaa toimintatapojansa uusien tarpeiden mukaiseksi. Etenkin pandemiavuosien aikana punnittiin siivousyrittäjän venymiskyky.

– Vjollcan porukoille pitää kyllä antaa tunnustusta joustavuudesta. Korona aiheutti muutoksia esimerkiksi tilojen käyttöön ja siivousrytmiin, mutta he pystyivät reagoimaan kaikkeen tosi sutjakkaasti, Jaana Mäläskä kiittelee. 

– Vieläkin menee kylmät väreet, kun miettii mihin kaikkeen piti taipua pari vuotta sitten. Meillähän käytännössä katsoen kaikki työntekijät olivat lähitöissä. Piti muuttaa taukotilojen kalustusta, hoitaa käsidesien täyttö, linjata maskien käyttö ja ties mitä. Siinä korostui yhteistyö puhtaanapidon kumppanin kanssa, kun kaikki mietittiin ja tehtiin yhdessä, Marjo Risku säestää.

Ammattilainen osaa asiansa

Yhteistyökyvyn ja joustavuuden lisäksi etevän siivouskumppanin tunnistaa ammattitaidosta.

– Me luotamme myös heidän osaamiseensa. On oleellista, että siivouskumppanimme hyödyntää oikeita menetelmiä, käyttää oikeita työvälineitä ja hallitsee puhdistusaineiden oikean käytön ja annostelun. Meillä tämä korostuu, sillä varastotilamme ovat kylmiä. Siivousliikkeen pitää tietää, miten toimitaan jääkaappiympäristössä, jonka lämpötila on vain kaksi astetta, Marjo Risku tähdentää.

Hyvä työ kantaa hedelmää

Laatutakuu-yrittäjä Vjollca Ademin yritys päätyi LTP Logisticsin siivouskumppaniksi vakuuttavan tekemisen kautta. Se huolehti nimittäin LTP Logisticsin toimitilojen siivouksesta alkuun alihankkijana, mutta Vjollcan kanssa päädyttiin tekemään suora sopimus laadukkaan työnjäljen ansiosta.

– Saattaa kuulostaa ääneen sanottuna yksinkertaiselta tehtävältä, että meillä on toimisto- ja sosiaalitilat, jotka täytyy pitää puhtaina. Meillä oli kuitenkin yllättävän paljon haasteita aiemmin käyttämiemme siivousliikkeiden kanssa. Nyt kun olemme löytäneet tällaisen sujuvan kumppanuuden, niin onhan se meidänkin etumme mukaista pitää yllä hyvää yhteistyötä, Marjo Risku pohdiskelee.

Yhteistyö on itse asiassa ollut siinä määrin toimivaa, että se on näillä näkymin laajentumassa.

– On ollut puhetta, että Vjollca tiimeineen ottaisi hoitaakseen toimistojen ja sosiaalitilojen lisäksi siivousta myös hallien puolelta. Ja mikäs se on yhteistyötä laajentaa, kun kaikki on sujunut niin hyvin. Aina kun on ottanut Vjollcaan yhteyttä, on voinut olla varma, että homma hoituu, Jaana Mäläskä summaa. 

Mikä tekee siivouskumppanista plussan verran paremman?

Siivousliikkeen jäljiltä paikkojen pitää olla puhtaat ja siistit, sehän on selvää. Mutta siivouskumppanilta kannattaa edellyttää enemmän, sillä luotettava siivousliike haluaa mennä piirun verran pidemmälle. Kolme sanaa erottaa jyvät akanoista: puhtaus, palvelu ja helppous.

Plussan verran puhtaampaa

Laatutakuu-yrittäjä tekee kaikkensa pitääkseen tilasi siisteinä ja viihtyisinä, sillä hänen elantonsa ja menestyksensä ovat täysin riippuvaisia asiakkaiden tyytyväisyydestä. Lisäksi hän on oman alansa ehdoton asiantuntija, sillä hän tekee mitä todennäköisimmin itsekin työtä omissa kohteissaan.

Plussan verran puhtaamman lopputuloksen tuottaa myös toimitilojen Siivous+ Palvelu, jonka Laatutakuun asiakkaat saavat ilman erillistä sopimusta tai lisämaksua. Puhtaamman ja turvallisemman työympäristön takaava palvelu tuhoaa näkymättömiä taudinaiheuttajia, joten se ehkäisee tartuntatautien leviämistä, vähentää sairauspoissaoloja sekä lisää turvallisuuden tunnetta ja viihtyvyyttä.

Siivous+ perustuu oikeiden aineiden käyttöön, tarkoituksenmukaisiin välineisiin sekä oikeaan työjärjestykseen. Kaikki kosketuksille alttiit pinnat pyyhitään ylläpitosiivouksen yhteydessä desinfioivilla ja ympäristölle turvallisilla aineilla. Lattiat imuroidaan imureilla, joissa on pölyn, siitepölyn ja bakteerit poistava HEPA-suodatin, joten sisäilma pysyy terveellisempänä. Muussa siivouksessa käytetään ultramikrokuituliinoja ja mikrokuitumoppeja, jotka sitovat likaa tehokkaasti. Lisäksi työt tehdään oikeassa järjestyksessä, jotta taudinaiheuttajat eivät leviä tahattomasti tilasta toiseen.

Plussan verran palvelevampaa

Yrittäjä on oman työelämänsä herra, joten hän kykenee poikkeukselliseen joustavuuteen. Lisäksi hänellä on vain rajallinen määrä asiakassuhteita, joten hän pystyy aidosti pitämään huolta asiakkaistaan ja tarjoamaan aina asiakkaan tarpeiden mukaiset palvelut. Kirsikkana kakun päällä Laatutakuun asiakkaat voivat nauttia monista lisäpalveluista, joita vain pieni ja ketterä yrittäjä voi tarjota.

Laatutakuu-yrittäjä huolehtii siivouksen lisäksi tarvittaessa, että työntekijöillä on esimerkiksi tuoreita kukkia pöydillään sekä kahvia ja virvokkeita kaapissa. Ja jos niin halutaan, hän jopa huolehtii, että toimistokoirat saavat ulkoilutuksen.

Laatutakuu-ketjussa itsenäisenä yrittäjänä toimiva Lotfi Trabelsi on ottanut tinkimättömän palvelualttiuden ohjenuorakseen.

– Haluan palvella asiakkaita hyvin ja asiakaspalvelu on aina toiminnassa etusijalla, Trabelsi toteaa.

Plussan verran helpompaa

Vaikka Laatutakuu-yrittäjä työskentelee itsenäisesti, hän ei loppujen lopuksi tee työtä itselleen. Hänen tehtävänsä on huolehtia asiakkaiden toimitilojen siisteydestä ja puhtaudesta ja tarjota toivotut palvelut, jotta asiakkaan työntekijöiden on turvallista ja viihtyisää käydä töissä. Laatutakuu-yrittäjien asiakkaat voivat aina luottaa siihen, että kaikki työt hoidetaan tismalleen siten kuin on sovittu.

Ja mikä tärkeintä: tehdä kaikki edellä mainittu siten, ettei asiakkaan ja hänen työntekijöidensä tarvitse huolehtia mistään eikä puuttua asioiden kulkuun. He voivat vain keskittyä olennaiseen eli omaan työhönsä.

– Tyytyväinen asiakas on tärkein. Haluan omalta osaltani olla nostamassa siivousalan arvostusta ja teen työni aina ylpeydellä, Laatutakuu-yrittäjä Laura Linkoala summaa.

Mikä takaa plussan verran paremman siivouksen, palvelun ja helppouden?

Vastaus yllä olevaan kysymykseen löytyy taannoisesta blogistamme. Siinä avataan, miksi itsenäisen yrittäjän into ja vahvan ketjun tuki ovat lyömätön yhdistelmä, josta koituvat hyödyt satavat asiakkaan laariin. Itsellinen yrittäjä tekee kaikkensa, jotta asiakas on tyytyväinen, ja vahvan ketjun tuki takaa, että hänellä on edellytykset siihen.

Laatutakuu-yrittäjä Hassan Dassouki tiivistää asian osuvasti.

– Minulle on yrittäjänä tärkeää asiakastyytyväisyys sekä luottamussuhteen luominen. Haluan osoittaa, että olen aktiivinen osapuoli asiakassuhteessa ja että välitän asiakkaasta. Panostan sekä asiakkaiden tyytyväisyyteen, että omaan osaamiseeni. Koen, että Laatutakuu tarjoaa minulle mahdollisuuden kehittyä ja kasvattaa toimintaani yrittäjänä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yrittäjää ei laiteta – siksi Laatutakuu siivoaa plussan verran paremmin

Laatutakuu on paikallisesti toimivista yrittäjistä koostuva ketju. Itsenäisesti toimivien yrittäjien into ja vahvan ketjun tuki ovat yhdistelmä, josta koituvat hyödyt satavat asiakkaiden laariin.

Laatutakuu-yrittäjät tekevät lähes poikkeuksetta itsekin siivoustyötä omissa kohteissaan, joten he ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita.

– Laatutakuun etu asiakkaalle on ehdottomasti yrittäjävetoisuus. Itsenäinen, paikallisesti toimiva yrittäjä on sitoutuneempi ja lähempänä asiakasta kuin kasvoton isompi firma. Onhan se helpompaa ostaa siivoustyö yrittäjältä, joka itsekin tekee sitä ammatikseen, kuin  myyjältä, joka vain myy palvelua, mutta ei tee sitä käytännössä, Laatutakuun aluepäällikkö Ahmet Akin toteaa.

Yrittäjä puskee piirun verran pidemmälle – ketjun tuella

Yrittäjyys merkitsee myös siitä, että yrittäjä tekee kaikkensa, jotta asiakas on tyytyväinen.

– Yhtälöhän on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Kun yrittäjä tekee työn, hän myös panostaa siihen, sillä hänellä enemmän voitettavaa. Tai kääntäen, hänellä on enemmän hävittävää, jos työt tehdään vasemmalla kädellä, eikä asiakas ole tyytyväinen, Ahmet Akin jatkaa.

Laatutakuun asiakkaan ei kuitenkaan tarvitse panna kaikkia munia samaan koriin tai sitoutua sataprosenttisesti vain yhteen yrittäjään. Vaikka Laatutakuu-yrittäjä toimii itsenäisesti, hänen taustatukenaan on vahva ketju, joka varmistaa palvelun tasaisen laadun ja tulee apuun esimerkiksi muutos- tai poikkeustilanteissa.

Plussan verran paremmin

Laatutakuu-ketjussa toimiva yrittäjä tarjoaa plussan verran parempaa siivouspalvelua – sekä varsinaisen siivoustyön että asiakaspalvelun näkökulmista.

Ensinnäkin Laatutakuun asiakkaat saavat ilman erillistä sopimusta tai lisämaksua toimitilojensa ylläpitosiivouksen Siivous+ Palveluna, jonka tavoitteena on puhtaampi ja turvallisempi työympäristö. Palvelu tuhoaa näkymättömiä taudinaiheuttajia, joten se ehkäisee tartuntatautien leviämistä, vähentää sairauspoissaoloja sekä lisää turvallisuuden tunnetta ja viihtyvyyttä.

– Lähtökohta on, että käytämme oikeita aineita. Kaikki kosketuksille alttiit pinnat pyyhitään ylläpitosiivouksen yhteydessä desinfioivilla ja ympäristölle turvallisilla aineilla. Toisekseen on tärkeää käyttää oikeita välineitä. Esimerkiksi matot imuroimme imureilla, joissa on pölyn, siitepölyn ja bakteerit poistava HEPA-suodatin, joten sisäilma pysyy  terveellisempänä. Lisäksi pidämme huolta, että työt tehdään oikeassa järjestyksessä, jotta taudinaiheuttajat eivät leviä tahattomasti tilasta toiseen, Ahmet Akin luettelee.

Varsinaisen siivoustyön laadun lisäksi Laatutakuu-yrittäjät tarjoavat plussan verran parempaa asiakaspalvelua. Yrittäjällä on rajallinen määrä asiakassuhteita, joten hän pystyy aidosti pitämään huolta asiakkaistaan ja tarjoamaan aina asiakkaan tarpeiden mukaiset siivouspalvelut. Myös työntekijöiden vaihtuvuus Laatutakuu-yrityksissä on erittäin pieni, joten asiakkaan käytössä on aina tuttu tiimi, joka osaa hommansa.

– Plussan verran parempaa asiakaspalvelua on myös tarjota asiakkaalle mahdollisuus antaa palautetta helposti. Se on tärkeätä, sillä siivous tehdään usein työajan ulkopuolella, jolloin siivooja ei välttämättä tapaa asiakkaita. Meillä on käytössä muun muassa Laatuposti ja Laatutakuu-appi, joiden avulla kommunikointi sujuu kumpaankin suuntaan kätevästi, Ahmet Akin kertoo.

Kirsikkana kakun päällä Laatutakuun asiakkaat voivat nauttia monista lisäpalveluista, joita vain pieni ja ketterä yrittäjä voi tarjota.

– Kyllä meidän yrittäjät käyvät kaupassa, täydentävät juomakaapit tai vaikka ruokkivat kilpikonnat, jos asiakas niin haluaa. Kaikki onnistuu, kun vain sovitaan, Ahmet Akin virnistää.

Heitä meille siivoushaaste!

Kaipaatko piirun verran lisää tehoa omien toimitilojesi siivoukseen? Heitä meille haaste, iso tai pieni. Me teemme sinulle ehdotuksen, jolla paikallinen Laatutakuu-yrittäjä siivoaa toimitilasi plussasti paremmin. Vaikeatkin haasteet ratkaisemme ripeästi – mahdottomat saattavat vaatia tovin enemmän miettimisaikaa.

– Siivouksen näkökulmasta mikään haaste ei ole liian vaativa meille. Työkalut, koneet ja välineet löytyvät kaikkeen siivoukseen. Samaten yrittäjiemme osaaminen riittää mihin vain – ja jos jotain osaamista ei syystä tai toisesta ole, se hankitaan, Ahmet Akin summaa.

Jätä tarjouspyyntö!

Tarvitsetko neuvoja oikean siivouskumppanin valintaan?

Tuore Siivouspalveluiden ostajan opas kertoo napakasti, mitä tarjouspyynnössä tulee olla, mitä asioita kannattaa painottaa siivouskumppanin valinnassa ja miten varmistat siivouksen ja yhteistyön laadukkuuden.

Tilaa maksuton opas