Hassan Dassouki aloitti uutena Laatutakuu-yrittäjänä

Hassan Dassouki aloitti vuoden 2021 lopulla Laatutakuu-yrittäjänä pääkaupunkiseudulla.

Dassoukilla on laajaa osaamistaustaa erilaisista työtehtävistä ja erittäin vahvaa osaamista myynnin alalta. Hän on toiminut muun muassa esimiestehtävissä sekä kouluttajana. Into ja yrittäjähenkisyys, sekä halu menestyä saivat hänet hakeutumaan Laatutakuu-yrittäjäksi.

– Minulla on halu ja tahto menestyä. Koin, että aiempi osaamiseni sekä halu kehittyä ovat tärkeitä ominaisuuksia yrittäjälle. Laatutakuu tarjoaa yrittäjyyteen ja menestymiseen puitteet. Lisäksi minulle oli tärkeää, että yrittäjyys mahdollisti ajankäytön suunnittelun siten, että perheelle jää aikaa arjessa, kertoo Dassouki.

Dassouki oli netin välityksellä tutustunut Laatutakuun toimintaan ja vakuuttunut ketjun tarjoamasta tuesta, valmiista konseptista ja mahdollisuuksista kasvaa yrittäjänä. Hän oli lisäksi kuullut monelta positiivista palautetta Laatutakuusta ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Jo ensimmäisestä haastattelusta lähtien hän kertoo saaneensa erittäin hyvän kuvan ketjun toiminnasta.

– Minulle on yrittäjänä tärkeää asiakastyytyväisyys sekä luottamussuhteen luominen. Haluan osoittaa olevani aktiivinen osapuoli asiakassuhteessa ja että välitän asiakkaasta. Panostan sekä asiakkaiden tyytyväisyyteen, että omaan osaamiseeni. Koen, että Laatutakuu tarjoaa minulle mahdollisuuden kehittyä ja kasvattaa toimintaani yrittäjänä. Sen vuoksi haluan olla mukana Laatutakuun toiminnassa, Dassouki toteaa.

***

Oletko kiinnostunut Laatutakuu yrittäjyydestä? Laatutakuu-yrittäjänä teet työtä itsellesi ja vaikutat näin suoraan omaan ansiotasoosi, työn määrään, sisältöön ja laatuun. Lue lisää.