Maalaisjärkeä, jämptiyttä ja aktiivista yhdessäoloa

Pia Penttala ohjeistaa ja opastaa vanhempia ottamaan rohkeasti ohjat käsiin perhe-elämässä. Juuri nyt hän vinkkaa tekemään perheestä ”pienyrityksen”.

Supernannynä television kautta tutuksi tullut Pia Penttala on ihan oikeasti aito, raudanluja osaaja; lastensuojelun ammattilainen ja ylemmän erityistason psykoterapeutti.

Pia Penttala

Televisiotyö on vain yksi osa-alue Penttalan elämässä, päivätyö koostuu kahden lastensuojeluyksikön johtajuudesta sekä yksityisvastaanotolla terapeutin toimesta, koulutuksesta ja työnohjauksesta.

 – Saattaa kuulostaa että hyörin ja pyörin kaikkialla, mutta mikään jokapaikanhöylä en kuitenkaan ole. Työpaikallani Tukikohdassa työt on tarkasti delegoitu osaaviin käsiin, nauravainen kasvattaja kertoo.

–  Sitä en kiellä, että olen monessa mukana. Luonteeltani olen ihminen, joka todella nauttii yrittäjyydestä ja monipuolisesta työnteosta. Voimaannun ja rakastan sitä mahdollisuutta, että yrittäjänä voin tehdä töitä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Ei taikasanoja eikä oikoteitä

Vuonna 2007 lastensuojeluyhdistys Tukikohta Oy:n perustanut Pia Penttala kertoo tiedostaneensa alusta asti, ettei yrittäjyys automaattisesti tarkoita rahasampoa tai kultakaivosta. Hyödyt tulevat itsenäisyydestä ja vapaudesta.

 – Ajattelen aina, että tämä työ on oma lottovoittoni. Pystyn suunnittelemaan arkeni pitkälti haluamallani tavalla ja paneutumaan harrastuksiini, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä. Golfaan kesällä, laskettelen talvella ja ratsastan ympärivuotisesti. Rakentamani työkokonaisuus mahdollistaa tämän – ja nautin siitä.

Pia Penttala toteaa myös tietävänsä, ettei yrittäjyys ole aina helppoa. Se vaatii paljon työtä, panostusta ja omaa vahvaa tahtoa kulkea kohti tavoitteitaan. Sekä puhdasta talonpoikaisjärkeä ymmärtää elämän realiteetit. Silti hän on varma omasta valinnastaan.

 –  Itselläni ei ollut aloittaessani mitään yrittäjäkokemusta tai -taustaa, esimerkiksi oman perheen kautta. Halusin kuitenkin yrittäjäksi, koska ymmärsin, että siinä edut tulevat nimenomaan itsenäisyyden kautta. Oman työn hallinta ja suunnittelu ovat niitä bonuksia, mitä yrittäjyydestä saa. Olen kokenut että tämä on minulle hirveän hyvä tapa tehdä töitä.

 Aidosti apuna

Sama voimaantuminen ja rakkaus työn tekemiseen näkyy myös Pia Penttalan televisiotyössä.  Supernannynä hän on kiertänyt kymmenissä suomalaisperheissä, jotka ovat ilmoittautuneet ohjelmaan saadakseen apua lapsiperhearjen haasteisiin. Tärkeä aihe ja aitoja ongelmia, joihin Supernanny antaa konkreettisia ohjeita ja työkaluja. Pia Penttalan Supernanny ei ole mikään opeteltu hahmo.

 – Kun ohjelmaan haettiin asiantuntijaa, tiesin, että siihen minulla on riittävän isot saappaat. Luotan omaan ammattitaitooni. Mutta minusta ei olisi toteuttamaan jonkun toisen sanoittamaa keinotekoista roolia. Siinä olisin huono, koska en ole mikään näyttelijä.

Pienyrityksen työnjaosta apua poikkeustilanteeseen

Mitä Supernanny vinkkaisi ohjeeksi koteihin, joissa tänä keväänä jouduttu elämään poikkeuksellisen tiiviisti ja kaikki saman katon alla tilaansa hakien? Pia Penttalan neuvo on selkeä työnjako.

–  Monessa taloudessa on tosiaan nyt erilaista se, että perheen kaikki jäsenet ovat kotona yhtä aikaa ja kaikki asiat pitäisi kuitenkin saada hoidettua. Yksi hyvä ja hauska vinkki olisi se, että tehkää siitä teidän huushollista oman kodin yksityisyritys, jossa jokaiselle perheenjäsenelle on määritelty selkeä rooli ja siihen kuuluvat tehtävät. Ja niistä myös pidetään kiinni. Tämä mahdollistaa rutiinien sujumisen ja sen, että jokaiselle jää myös tarpeellista vapaa-aikaa – ihan toinen toisistaankin. Aikuisille tulee myös paremmin aikaa sille kotona tehtävälle etätyölle, kun ei ole tarve selvitä kaikesta yhtä aikaa.

Keskity kokonaisuuteen

Penttalan kokemuksen mukaan kodin haasteet muodostuvat ylipäänsäkin siitä, että ei keskitytä asiaan, jota ollaan tekemässä, vaan reagoidaan ihan kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Lukuhetki lapsen kanssa katkeaa kun puhelimeen kilahtaa viesti. Keskittyminen herpaantuu lapseen, mutta myös viestin lähettäjä saattaa kokea itsensä hylätyksi huomattuaan että viesti on nähty mutta vastausta ei tule.

 –  Ihmiset ovat ymmärtämättään epätyydyttävässä tilassa useita kertoja päivässä. Asiat jäävät puolitiehen. Sen sijaan kannattaa tehdä keskittyneesti se, mitä on tekemässä. Esimerkiksi lapselle riittää kun hänen kanssaan on vahvasti läsnä pari kertaa päivässä. Hän saa silloin tukea ja kannattelua siinä oman kodin ympäristössä. Kun aikuinen on leikissä aidosti mukana, lapsi kyllä jää touhuamaan jatkoleikkiä itsekseenkin kun vanhempi siirtyy tekemään omia töitään. Mutta on samalla lähellä kuitenkin.

Kotityöt ovat tulevaisuuden kultaa

 Pia Penttala sanoo myös, ettei lisääntynyt kotonaoloaika oikeuta paljon puhutun lasten ruutuajan, eli puhelimen, läppärin ja padien kanssa vietetyn ajan, hillitöntä lisääntymistä. Hän peräänkuuluttaa lasten ja teinien osallistamista kotitöihin.

–  Ajatelkaa miten mieletön mahdollisuus meillä on nyt antaa etenkin isompien lasten oppia tekemään kotitöitä, joita he itsenäistyttyään tarvitsevat omassa kodissaan. Vessan pesu, saunan putsaus, auton sisäimurointi ja pyykkikoneen käyttö ovat ihan mahtavia taitoja opetella juuri nyt.

Teksti: Tuija Holttinen
Kuvat: MTV

Haku ohjelman kolmannelle kaudelle on auki MTV:n verkkosivustolla »

Yrittäjällä on valinnan vapaus

Laatutakuu-yrittäjä Marinka Rossi-Korhoselle yrittäjyydessä on tärkeää etenkin vapaus valita. Aiemmassa kokin ammatissaan hän oli tottunut fyysiseen työhön ja pitkiin työpäiviin. Kun perhe kasvoi, ravintolan kolmivuorotyö ei enää tuntunut kivalta, joten yrittäjyys rupesi kiinnostamaan.

– Aloittaessani Laatutakuu-yrittäjänä keväällä 2014 pidin yrittäjyydessä parhaana sitä, että saan itse päättää omasta asiakaspaketistani ja määritellä sen mukaan itsenäisesti työpäivieni kulun – tietenkin asiakkaideni tarpeet huomioiden, yrittäjän vapaudesta iloitseva Marinka kertoo.

Työn joustavuus mahdollistaa sen, että äidin työpäivät on mahdollista ajoittaa niin, että aikaa jää myös yhdessä ololle syksyllä koulun aloittavan perheen pikku vesselin kanssa.

Vehmersalmella asuvan Marinka Rossi-Korhosen useimmat työpäivät alkavat Kuopion Motonetissä.

– Aloitin täällä muutama vuosi sitten ja meillä on mennyt puolin ja toisin oikein kivasti. Hommat sujuvat ja tutuiksi ollaan tultu, melkein kuin kotonaan olisi, Marinka naurahtaa.

Sisustajantien Motonetin myymälä avaa ovensa yhdeksältä asiakkaille. Sitä ennen Marinka on ahkeroinut myymälän pitkillä käytävillä jo kolmatta tuntia.

Yli 150 000 tuotteen myymälän halutaan olevan jatkuvasti supersiisti asiakkaita varten. Myymälätilojen lisäksi Marinka huolehtii myös sosiaalitilojen ja varastotilojen puhtaanapidosta.

– Kun täällä on valmista, siirryn seuraavaan kohteeseen. Kaikkiaan minulla on siivouskohteita tällä hetkellä reilut kymmenen tässä Kuopiossa ja lähiympäristössä. Maanantaisin teen pidemmän päivän, mutta jokainen päivä on erilainen ja työpäivien pituudet vaihtelevat. Voin kuitenkin myös itse junailla aikatauluja.

Marinka Rossi-Korhosen useimmat työpäivät alkavat Motonetissä. Videolla hän kertoo kokemuksiaan Laatutakuu-yrittäjyydestä.

10 hyvää syytä ryhtyä Laatu­takuu-yrittäjäksi

  1. Markkinoilla testattu liiketoimintamalli
  2. Tunnettu ja hyvä­maineinen brändi
  3. Valmis yritysasiakas­kunta ilman lisämyyntiä
  4. Heti mukava ansiotaso
  5. Aluepäälliköiden ja koko franchisingtiimin antama kattava tuki
  6. Toimivat talous­hallintopalvelut
  7. Alkurahoitus
  8. Edulliset keskitetyt hankintakanavat
  9. Jatkuva koulutus ja valmennus
  10. Toisten Laatutakuu-yrittäjien tuki ja kannustus

Lue lisää Laatutakuu-yrittäjyydestä täältä.

Kiitos kuuluu supersankareille

Elämme nyt todella poikkeuksellisia aikoja. Meitä kaikkia uhkaa pelottava mörkö. Korona-virus. Tämä mörkö on saanut maailmalla pahaa jälkeä aikaan ja nyt se on rantautunut myös meille Suomeen.

Laatutakuun siivoussankarit

Kiitos kuuluu supersankareille, koska pandemian vaikutus on ollut tuntuva ja moni arjen tuttu asia on mullistunut. Rajat on nyt kiinni ja matkustus loppunut, etätyö lisääntynyt ja ruuhkat kadonneet, ihmiset hamstraavat vessapaperia ja tonnikalaa, muita ihmisiä vältellään ja katsellaan epäluuloisesti, pienikin yskähdys saa aikaan pakokauhua, koulut on suljettu ja lapset pyörivät nurkissa, ikäihmiset ja riskiryhmään kuuluvat ovat eristyksissä.

Tässä tilanteessa varmasti moni muistelee, välillä niin stressaavaa ja kiireistä, arkea kaiholla. Elämä on nyt erilaista ja rajoittunutta. Elämä kuitenkin jatkuu ja taistelu mörköä vastaan käy kiivaana.

Tässä taistelussa on monia sankareita, jotka eivät jää kotikonttorille, vaan lähtevät joka päivä taistelemaan yhteistä vihollistamme vastaan.

Saan seurata läheltä yhtä sankarijoukkoa, josta olen erityisen ylpeä. Nimittäin Laatutakuu-yrittäjiä. He ovat todellisia nykyajan supersankareita.

Siivous- ja kiinteistöhuoltoyrittäjien rohkealla ja suurella sydämellä tekemällä työllä on valtavan suuri vaikutus koko yhteiskunnalle. He tuhoavat siivoamalla päivittäin suuren määrän viruksia ja estävät uhkaavaa mörköä leviämästä. He huolehtivat myös siitä, että asuintalojemme ympäristö pysyy turvallisena, ilmanvaihto toimii, lämpöä ja vettä riittää.

Ilman Laatutakuu-yrittäjien kaltaisia ihmisiä emme voi voittaa tätä taistelua. Yhteiskunta tarvitsee juuri nyt tällaista rohkeutta ja sitoutumista kriittisten alojen toimijoilta.

Toivotan tsemppiä ja jaksamista kaikille Laatutakuun supersankareille, sekä kaikille muille supersankareille, jotka pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä poikkeustilanteessakin. Kiitos kuuluu teille, kiitos kuuluu supersankareille!

Yhdessä voitamme tämän taistelun!

Henri Häyrinen
Kirjoittaja on Suomen Laatutakuu Palvelut Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja

Lue muita artikkeleita:

Terveys turvaa yritysten toimintakyvyn

Toimiva siivouspalvelu ei siis vain tuo edustavia tiloja, vaan säästää myös rahaa ja lisää työntekijöiden hyvinvointia. Me voimme auttaa asiakkaitamme tartuntariskin vähentämisessä. Normaalien laadukkaiden siivouspalveluidemme lisäksi tarjoamme terveyttä edistävää A1-siivouspalvelua. A1-siivouspalvelussa poistamme tutkitusti tehokkailla menetelmillä taudinaiheuttajat kosketuspinnoilta. 

Yrittäjällä on valinnan vapaus 

Laatutakuu-yrittäjä Marinka Rossi-Korhoselle yrittäjyydessä on tärkeää etenkin vapaus. Aiemmassa kokin ammatissaan hän oli tottunut fyysiseen työhön ja pitkiin työpäiviin. Kun perhe kasvoi, ravintolan kolmivuorotyö ei enää tuntunut kivalta, joten yrittäjyys rupesi kiinnostamaan. Lue lisää Marinkan ajatuksia.

Terveys turvaa yritysten toimintakyvyn

Ihmiset on yritysten tärkein voimavara. Ihmisillä on osaaminen, vuorovaikutuskyky, myyntitaidot, projektien johtokyky, asiakaspalvelutaidot, jne. Ilman ihmisiä ei kovinkaan moni yritys voisi toimia. Sen vuoksi onkin erittäin tärkeää, että ihmiset osaavat tehdä työnsä hyvin, ovat motivoituneita sekä pysyvät terveinä ja työkykyisinä. Näin rattaat pyörivät, asiat sujuvat ja tulosta tulee.

Terveyden merkitys onkin noussut työyhteisöissä korkealle. Eikä ihme, sillä sairauspoissaoloilla on todella suuri vaikutus yrityksen toimintaan ja sitä kautta myös tulokseen. Eläkeyhtiö Varman laskelmien mukaan, yhden sairauspoissaolopäivän hinta on yrityksille keskimäärin 476 €. Keskikokoiselle 50 hengen yritykselle (keskimääräinen kuukausipalkka 3000 € ja sairaspoissaolot 4,5 %) ”normaalit” sairauspoissaolot maksavat noin 250 000 € vuodessa. Melko vaatimattomalla kymmenen prosentin laskulla sairaspoissaoloissa (4,5 % à 4,05 %) voitaisiin siis saavuttaa lähes 25 000 € vuotuinen säästö.

Nyt koronaviruksen uhatessa, riski sairauspoissalojen nousuun on suuri. Tilanne on haastava. Voi vain kuvitella, miten paljon kustannuksia ja ongelmia toisi tilanne, jossa jopa kymmeniä prosentteja yrityksen työntekijöistä olisi samaan aikaan sairaana.

Miten riskiä voisi pienentää?

Kaikista helpoin ja yksinkertaisin teko tautien leviämisen estämiseksi on käsien pesu ja käsidesin käyttö. Käsidesiä kannattaa käyttää etenkin silloin, kun käsien pesu ei ole mahdollista tai jää muusta syystä tekemättä. Kannattaa siis huolehti siitä, että oma henkilökunta pesee riittävän useasti ja huolellisesti kädet. Käsidesiä on myös syytä pitää tarjolla eri puolilla toimitiloja ja hankkia työntekijöille pieniä käsidesipulloja mukana kuljetettavaksi. Sairastuneiden on myös, etenkin nyt koronaviruksen uhatessa, syytä pysyä poissa työpaikalta.

Miten me voimme auttaa?

Virukset voivat elää pinnoilla useita päiviä ja näin tarttua esimerkiksi ovenkahvasta. Singaporessa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan koronavirus voi elää pinnoilla jopa 14 päivää. Siksi säännöllisesti tehtävä kosketuspintojen huolellinen puhdistus on erittäin tehokas tapa välttää tartuntojen leviämistä. Oikein tuotetuilla siivouspalveluilla on tämän vuoksi laskeva vaikutus työyhteisön sairauspoissaoloihin.

Toimiva siivouspalvelu ei siis vain tuo edustavia tiloja, vaan säästää myös rahaa ja lisää työntekijöiden hyvinvointia. Me voimme auttaa asiakkaitamme tartuntariskin vähentämisessä. Normaalien laadukkaiden siivouspalveluidemme lisäksi tarjoamme terveyttä edistävää A1-siivouspalvelua. A1-siivouspalvelussa poistamme tutkitusti tehokkailla menetelmillä taudinaiheuttajat kosketuspinnoilta. Menetelmä auttaa estämään kaikkien tautien leviämistä, myös koronaviruksen. Näin voimme Laatutakuu-ketjussa olla mukana turvaamassa asiakkaittemme toimintakykyä ja lisäämässä henkilöstön hyvinvointia.

A1-siivouspalvelusta voit lukea lisää täältä tai kysyä yrittäjiltämme.

PYSYTÄÄN TERVEINÄ!

Henri Häyrinen
Kirjoittaja on Suomen Laatutakuu Palvelut Oyn perustaja ja toimitusjohtaja

Iloa jakamassa

Laatutakuun lelulahjoitus lastensairaaloihin.

Suomen Laatutakuu Palveluiden loppuvuoden kohokohta on jo monena vuonna ollut visiitti eri puolilla Suomea toimiviin lastensairaaloihin lahjakassien kanssa. Tänä vuonna lelulahjoitukset toimitettiin Helsingin Uuden lastensairaalan lisäksi myös Tampereelle, Turkuun, Kuopioon ja Ouluun.

Meille isommille ihmisille joulussa parasta on yhdessä olo ja lahjojen antaminen. Pienemmille tyypeille puolestaan joulu tulee juurikin niistä toivottuja aarteita kätkevistä paketeista ja rapisevien lahjakääreiden avaamisesta.

Ja jos joulun viettää kotioloista poiketen sairaalassa, iloisella yllätyksellä on vieläkin suurempi merkitys.

Joulu tulee kuitenkin myös sairaalaan, Helsingin Uudessa lastensairaalassa toimiva vastaava lastentarhanopettaja Marja Lopperi vakuuttaa.

”Joulu näkyy ja kuuluu myös meillä. Henkilökunnalla on tonttulakit, joulumusiikki soi, joulukuuset koristellaan ja syödään jouluruokaa. Joulumuori ja joulupukki kiertävät osastoilla aattona, ja jokainen lapsi saa oman paketin. Kaikilla pikku potilailla on täällä oma huoneensa, jota he saavat koristella oman mielensä mukaisesti. Huoneen asukkaan toiveiden mukaan laitetaan sitten värikkäitä valoja ja esille toivotunlainen pöytäkoriste. Pidempiaikaisten potilaiden kanssa myös askarrellaan itse kaikenlaisia tonttuja lumihiutaleita.”

Marja Lopperi vastaanotti iloisin mielin laatutakuulaisten tuomat lahjakassit, joista löytyy tänä vuonna toiveiden mukaisesti paketteja etenkin alle 3-vuotiaille.

”Sairaalassa on jouluna paikalla ihan niitä pieniä potilaita, vähän isommat pääsevät usein käymään aattona kotona. Siksi onkin kiva saada monipuolisia ja toiminnallisia uusia leluja ilahduttamaan täällä joulun viettäviä lapsia.”

Laatutakuun tontut paljastavat, että paketeista löytyy muun muassa värikkäitä kuvakirjoja, muumeja, pelejä ja – toivotusti – myös äänekkäitä soittimia.

Totutusti tiedetään sairaalan toive, että osastolle tulevien lelujen tulee olla kestäviä, pestäviä ja turvallisia.

Marja Lopperi lupaa toimittaa kaikki uudet lelut niitä arvostaviin pieniin käsiin.

”Kiitos jälleen kerran ja oikein hyvää joulua ihan kaikille!”

Teksti ja kuvat: Tuija Holttinen