Palvelua suurella sydämellä – Vuoden Laatutakuu-yrittäjä Mourad Aouinet

Vuoden Laatutakuu -yrittäjänä palkittiin isosta sydämestään ja aktiivisuudestaan tunnettu Mourad Aouinet. Tunnustuksen perusteena oli muun maussa vahva halu ja kyky kasvattaa liiketoimintaa.

Mourad Aouinetin Donies Siivouspalvelut Oy on kasvanut yhdeksän Laatutakuu-vuoden aikana tasaisesti ja työllistää tällä hetkellä kaikkiaan kuusi henkilöä.

Vuosien varrella toiminnassa on moneen otteeseen noussut esiin yrittäjän myyntihenkisyys, ystävällinen ja iloinen ulospäinsuuntautuneisuus, kohteliaisuus ja hyvä asiakaspalvelu. Yrityksen talousasiat ovat aina kunnossa ja Mourad Aouinetille on tärkeää huolehtia myös työntekijöidensä hyvinvoinnista.

”Tuntuu tosi tosi hyvältä. Ja jännittävältä”, iloisesti yllättynyt voittaja sanoo saatuaan voittopokaalin käsiinsä.

”Parasta Laatutakuu-yrittäjyydessä on tiimin työ, niin ketjun kuin omien työntekijöiden – ja tietysti asiakkaiden – kanssa. Meidän tiimi on kuin perhe, siitä huolehtiminen on minulle ykkösasia.”

Aina hyvää asiakaspalvelua työnsä peruspilarina korostava Mourad Aouinet kertoo kantavansa aidosti huolta asiakkaidensa hyvinvoinnista.

”Hyvän siivouksen avulla olemme korona-aikanakin pystyneet omalta osaltamme vaikuttamaan asiakkaidemme sairaspoissaoloihin. Pidän sitä tärkeänä.”

Palkinnoksi saadun tuhannen euron matkalahjakortin kohdetta Aouinet ei suoralta kädeltä osaa nimetä. Loma-ajoista hän osaa pitää kiinni, se on merkittävä osa yrittäjän hyvinvointia kiivaan työnteon vastapainona.

”Katsotaan nyt, pitää vähän suunnitella. Jonnekin vähän pidemmälle olisi mukava suunnata, ehkä Amerikkaan tai Aasiaan.”

Komean pokaalin paikkaa kotona sen sijaan ei tarvitse miettiä. Sen määrää kuulemma vaimo, ihan kuten kaapinkin paikan.

Mystiikkaa, musiikkia, tanssia ja tartalettia

Grand Central Hotel huokuu klassista tyylikkyyttä ja samanaikaisesti uudenlaista rentoutta ja kaiken ytimessä oloa Helsingin rautatientorilla. Lokakuun ensimmäisenä lauantaina upeaa juhlafiilistä paikkaan toivat yhteistä gaalaansa viettävät Laatutakuu-yrittäjät.

Tänä vuonna Laatutakuu Gaala järjestettiin Eliel Saarisen suunnittelemassa historiallisessa, vuonna 1909 valmistuneessa jugendrakennuksessa, joka viime vuosiin asti on palvellut VR:n pääkonttorina. Nyt tilat on muutettu näyttäväksi hotelliksi ja juhlatiloiksi, joihin Laatutakuu-yrittäjät ja yhteistyökumppanit oli kutsuttu juhlimaan vuosittaiseen gaalatapahtumaan.

Juontajan lepopäivä

Illan juontajana toiminut Ile Uusivuori vitsaili nauttivansa työkeikasta, johon kolmen pienen lapsen isänä pääsee illaksi juhliin pois kotiarjen hulinoista. Hän paljasti omaksi siivousbravuurikseen imuroinnin. Toki hän toivoi illan aikana saavansa sekä siihen, että kodin siivouskomeron siistinä pitämiseen ammattilaisilta lisävinkkejä.

Hyviä vinkkejä ja tietoa uusista tuotteista ja palveluista tuli myös gaalassa mukana olleilta yhteistyökumppaneilta Diverseyltä, Pamarkilta, Starialta, Torkilta sekä Hakolta.

Huolenpidon aikaa

Toimitusjohtaja Henri Häyrinen kertoi sydämellisten tervetulotoivotusten jälkeen vallitsevista trendeistä, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään tässä odotetussa ”uudessa normaalissa”. Arki ei ehkä ihan sellaiseksi normaaliksi muotoutunut, mitä vuosi sitten ajateltiin tapahtuvaksi.

Viiden kohdan listalla Häyrinen nosti esiin työvoimapulan, energiakriisin, inflaation, korkojen nousun ja tulevan taantuman. Vaikka lista oli hiukan mollivoittoinen, löytyi sieltä myös positiiviseksi käännettäviä asioita.

”Elämme haasteellisia aikoja. Erityisesti vähän vaikeampina aikoina kuitenkin korostuu yhteistyön merkitys. Juuri nyt on hyvä kuulua vahvaan ketjuun, jolla on hyvä maine, tunnettu brändi ja parhaat toimijat. Markkinoilla tulee kilpailutuksia, joissa hyvällä toiminnalla ja ketjun tuella on hyvä mahdollisuus saada uutta jalansijaa.

Olennaista on juuri nyt huomioida intensiivisesti sekä työntekijöitään että asiakkaitaan. Pidetään vähän ekstrahuolta heistä, ja vielä entistäkin paremmin ennakoidaan asiakkaan tarpeita. Tärkeää on myös pitää huolta itsestään ja omasta bisneksestään. Esimerkiksi hintaneuvotteluissa on tärkeää siirtää lisääntyneet kustannukset hintoihin sekä palveluissa että tuotteissa.”

Toimitusjohtaja korostaa kuitenkin yhteistyön kantavuutta.

”Tämä on se maailma jossa nyt eletään, mutta meillä ei Laatutakuussa ole hätää. Olemme alalla, jota tarvitaan myös taantuman aikana. Meillä on hyvät ja erottuvat tuotteet, toimiva konsepti ja parhaat yrittäjät. Nyt on juuri oikea hetki kuulua vahvaan ketjuun. Yhdessä me pärjäämme kyllä.”

Aktiivista toimintaa

Uusi ketjupäällikkö Juho Selin jatkoi omassa puheessaan vallitsevan tilanteen kääntämistä ratkaisukeskeisiksi toimiksi.

”On hyvä huomata, että taloustilanne avaa tilaa kilpailulle, mikä taas antaa hyviä mahdollisuuksia päästä esittelemään Laatutakuu-ketjun palveluita. Positiivista on myös se, että koronan rajoitusten hellittäessä on taas päästy myyntikäynneille. Konseptille on hyvä tilaus.”

Nyt tarvitaan oma-aloitteisuutta ja aktiivista toimintaa.

”Asiakkaiden kanssa kannattaa rohkeasti aloittaa keskusteluja, miten asiakassuhdetta voitaisiin lujittaa. Sovitusti palveluja voi myös väliaikaisesti vähentää, sekin on asiakkaan tarpeisiin reagoimista”, Juho Selin sanoo.

”Ennen kaikkea haluan muistuttaa, että yrittäjyys on hyvää. Ja voimme olla rehellisesti siitä ylpeitä.”

Mentalistin mystiset temput

Siinä missä toimitusjohtaja ja ketjupäällikkö puhuivat jalat maassa -arjesta ja työn realiteeteista, illan pääesiintyjä, mentalisti Noora Karma puolestaan vei kirjaimellisesti vapaaehtoiselta osallistuja-Hannalta jalat maasta ja sai koko yleisön pyörittelemään silmiään uskomattomilla korttitempuillaan.

Maagikko päätti esityksensä joka puolelle leviävään glittersateeseen, mikä sai Ile Uusivuoren toteamaan, että onpa hyvä että paikalla on osaavat siivousammattilaiset.

Laatutakuu-yrittäjät eivät kuitenkaan siivoushommiin ryhtyneet, vaan he keskittyivät ansaitusti juhlintaan, hyvään ruokaan ja esityksiin. Illan aikana nautittu upea illallinen päättyi jälkiruoaksi tarjottuun suklaatartalettiin, ja ohjelma huipentui yrittäjien uusille päälliköille suunnattuun yllätysesitykseen, jonka jälkeen tila raivattiin tanssille ja seurustelulle. Ilta oli upea.

Laatutakuu-yrittäjien havaintoja Gaalassa

Laura Linkoala

Vajaan vuoden Laatutakuu-yrittäjänä toiminut turkulainen Laura Linkoala palkittiin gaalassa Vuoden tulokkaana muun muassa erinomaisen asiakaspalvelun ansiosta. Myös rohkeus kysyä tarvitessaan apua on asia, joka ei ole kaikille itsestään selvyys.

”Olin työskennellyt ihan eri alalla, kun näin Laatutakuun mainoksen ja kiinnostuin. Aluepäällikkö Eini Helenius sitten sai minut innostumaan tosissaan ja aloitin tammikuussa ensin yhdellä kohteella. Nyt kohteita on reippaasti ja työtä olisi tarjolla työntekijällekin. Olen tykännyt tästä kovasti. Parasta ovat ihanat asiakkaat ja molemmin puolinen luottamus. Ja tietysti se, että tämä on työ, jossa näkee heti työnsä jäljen.”

Valeri Mamonov

Helsinkiläinen Valeri Mamonov ei ottanut vaimonsa kanssa Grand Hotelista huonetta, sillä rautatientorilta on helppo hypätä mihin tahansa kulkuvälineeseen kohti kotia.

10-vuotisesta yrittäjyydestä palkittu iloinen mies kertoi kaiken olevan mallillaan.

”Tietenkin matkan varrella on ollut nousuja ja laskuja, mutta enemmän kuitenkin nousua. Vähän epävakaisempinakin aikoina olen aina tuntenut saavani hyvin tukea ketjulta. Konsepti toimii hyvin, meillä on läheiset suhteet toisten yrittäjien kanssa ja Laatutakuu-ketju on aina ollut luotettava. Toivon, että saan toimia samalla tavalla vielä seuraavatkin kymmenen vuotta.”

Paul Imarhiagbe

”Kiitos kysymästä, bisnes on sujunut hyvin”, iloisen seurueen pöydässä juhlinut Paul Imarkhiabe sanoo.

13 vuoden Laatutakuu-yrittäjyyteen mahtuu vaihtelevia vuosia.

Korona hiljensi toimistoja, mutta onneksi asiakaspaletissa on myös muun muassa myymälöitä, joten töitä on riittänyt mukavasti kaksi ulkopuolista työntekijään työllistävälle Nykyajan Siivous Palveluille . Paul on aktiivisesti tarjonnut myös lisäpalveluita, ikkunanpesua, peruspesuja ja lattiavahauksia myös muille yrittäjille.

Maailma muuttuu, mutta yksi asia on pysynyt samana: Paul Imarhiagbe on koko Laatutakuu-yrittäjyytensä ajan käynyt joka vuosi Laatutakuu-gaalassa.

Katja Nuevo

Onneksi on edes kerran vuodessa ihana juhla, jossa voi loistaa kaunis mekko päällä ja irrottautua hetkeksi arjen huolista. K clean -yrityksessään toimiva helsinkiläinen Katja Nuevo kertoo vuoden olleen rankka rakkaan läheisen ihmisen hoitamisen kanssa.

”Vastuu on suuri ja kaikki aika työn ohessa menee hoitoasioiden selvittämiseen ja konkreettiseen hoitamiseen. Lomaakaan en ole ehtinyt pitää, mutta tänä iltana haluan hetkeksi hengähtää, nauttia hyvästä ruoasta, upeasta ympäristöstä ja kivasta seurasta.”

Merja Raita

”Mitä ihmettä! Vau, kannatti tulla”, oli spontaani reaktio kun Nummelassa toimiva Merja Raita palkittiin Starian kirjanpitotiimin toimesta Matkalla tähtiin yrittäjä -tunnustuksella. Kriteereinä oli muun muassa esimerkillinen yrittäjäasenne sekä järkevä yrityksen omavaraisuuden kasvattaminen. Kunniakirjan ohella Staria palkitsi yhteistyökykyisen yrittäjän veloituksettomalla veroilmoituksella.

Iloisesti yllättynyt yrittäjä kiitteli myös omasta puolestaan hyvin toimivaa yhteistyötä tilitoimiston kanssa.

”Niin hyvin hoitavat kaiken just niin kuin kuuluukin”, reilut kaksi vuotta sitten Laatutakuu-yrittäjyyteen siirtynyt Merja Raita toteaa.

Terttu Kolehmainen

Jyväskylästä juna lähti jo aamukymmeneltä, joten juhlapöydän antimet: alkuruokamenun herkut ja pääruokana tarjottu härän paahtopaisti maistuivat Terttu Kolehmaiselle ja Leena Tuoriniemelle. Leena on jo pitkäaikaisen Laatutakuu-yrittäjyyden jättänyt, mutta jatkaa työntekijänä 10-vuotistunnustuksella palkitussa Terttu Kolehmaisen Tepan Liina-Harjassa.

”On mukavaa, kun apuna on ihminen, joka tietää mitä tehdään ja toimii ja ajattelee omatoimisesti asiakaskunnan tarpeet huomioiden haastavissakin kohteissa. Luotettava työntekijä on kullanarvoinen myös omassa jaksamisessani”, Terttu Kolehmainen kiittelee.

”Leenan kanssa tiedetään aina molemmat missä mennään, ei se yrittäjähenkisyys sieltä mihinkään ole kadonnut.”

Gaalassa palkitut yrittäjät

5 vuotta toimineet yrittäjät
Tmi TehoMe, Ilkka Huisman
Huoltosiivous Turku Oy, Heidi Lahti
KORENTO SIIVOUSPALVELUT, Maryam Mahmoudi
Sfinksi Palvelut Oy, Sami Ali
NESO TMI, Nexhat Ramadani
Unique Contact, Micheal Chukwu

10 vuotta toimineet yrittäjät
Tepan Liina-Harja Tmi, Terttu Kolehmainen
RoPo Clean, Markku Paunonen
VM Siivouspalvelut, Valeri Mamonov
HLO siivous, Heili Leesmaa

15 vuotta toimineet yrittäjät                                                              
Laatusiivous BL OY, Benjamin Lyhtinen
Amina-Siivouspalvelut, Carita & Karem Eladly Ali
Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy, Tomi Nummisto

20 vuotta toimineet yrittäjät
Siivousliike Eeman Oy, Elvi Mankinen
T:mi Maarit Vainikainen, Maarit Vainikainen
Tmi Riku Rautvuo, Riku Rautvuo
Finn Cleanfactor Oy, Jani Nevala

Vuoden tulokas 2022
SiivousNinjat, Laura Linkoala
KS Siivouspalvelut, Kaarle Salmela

Vuoden konkari 2022
Tmi Fika Piric, Fika Piric

Paras konseptin hyödyntäjä 2022
Nooni Siivous, Veronika Reinol
Salme hoitaa, Salme Kokk

Ketjun korkein asiakastyytyväisyys 2022 (siivous)
Finska Siivouspalvelut, Bella Ozdoyeva

Ketjun korkein asiakastyytyväisyys 2022 (huolto)
Tmi KIHE, Kimmo Roininen

Suurin suhteellinen liikevaihdon kasvu 2022 (siivous)
SVS Siivous, Dau Huynh

Suurin suhteellinen liikevaihdon kasvu 2022 (huolto)
Tmi KIHE, Kimmo Roininen

Suurin euromääräinen liikevaihdon kasvu 2022 (siivous)
SVS Siivous, Dau Huynh

Suurin euromääräinen liikevaihdon kasvu 2022 (huolto)
Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy, Tomi Nummisto

Paras ylläpitoyrittäjä
Tmi TehoMe, Ilkka Huisman

Vuoden yrittäjä 2022
Donies Siivouspalvelut, Mourad Aouinet

Laatutakuun Yrittäjätutkinto-valmennusohjelma starttasi

Laatutakuun ja Franchise Business Collegen yhteistyössä kehittämä ”Laatutakuu Yrittäjätutkinto” -valmennusohjelma käynnistyi ensimmäisellä valmennusjaksolla kesäkuussa. Yrittäjätutkinnon valmennusryhmä kokoontui ensimmäiselle valmennusjaksolleen 10.-11.6.2022 Helsingin Pasilaan. Valmennukseen osallistuvien tavoitteena on koulutusohjelman kautta suorittaa virallinen Yrittäjyyden ammattitutkinto yritystoiminnan kehittämisen osaamisalalla. Valmennuksen toteuttaa Franchise Business College yhteistyössä Careerian kanssa.

Valmennusohjelma tähtää ketjun yrittäjien liiketoimintaosaamisen kehittämiseen ja edistää sitä kautta yrittäjien ja ketjun menestyksekästä kasvua. Valmennus antaa yrittäjille tietotaitoa ja työkaluja yritystoiminnan suunnitteluun, kehittämiseen sekä johtamiseen. Yrittäjien liikkeenjohdollisia valmiuksia vahvistetaan noin vuoden ajan kestävällä monimuoto-ohjelmalla, joka sisältää ryhmä- ja yksilövalmennusta.

Ohjelman vastuuvalmentaja Essi Liljemark Franchise Business Collegesta iloitsee: ”On hienoa päästä starttaamaan Laatutakuun valmennusohjelma! Kun kokonaisuus on suunniteltu alusta lähtien yhdessä Laatutakuu-tiimin kanssa, sillä pystytään vastaamaan kohdennetusti sekä osallistujien kehittymistoiveisiin että ketjun tavoitteisiin.”

Laatutakuu-ketjun ketjupäällikkö Liisa Väänänen kokee valmennuksen tärkeäksi. ”Räätälöity valmennus on ketjun kannalta erinomainen asia, sillä ohjelman myötä valmennettavat pääsevät kehittämään sekä itseään että koko ketjua. Tämä kuuluu keskeisiin ajankohtaisiin strategisiin toimenpiteisiin ketjussamme”, Väänänen toteaa.

Tuan Tran oli Franny Awards gaalan palkituin yrittäjä

Franny Awards oli yrittäjyyden juhlaa ja Laatutakuu-yrittäjä Tuan Tran oli yksi sen kirkkaimpia tähtiä. Hän oli juhlan palkituin yrittäjä; Vuoden Suunnannäyttäjä -palkinto, vuoden 2022 Laatutakuun Franny Awards -palkinto ja Vuoden Franchisingyrittäjä finalisti.

Fennian ja Elon myöntämä Vuoden Suunnannäyttäjä palkinto osoittaa, että Tuan Tran näyttää yritystoiminnallaan suuntaa yrittäjille ja koko siivouspalvelualalle. Tuan on toiminut Laatutakuu-yrittäjänä vuodesta 2013, jonka jälkeen hän on viisinkertaistanut liikevaihtonsa. Hän kasvattaa yritystään tasaisesti ja on tällä hetkellä laajentamassa toimintaansa mm. kotisiivouksiin ja rakennussiivouksiin.

Tämä kasvunnälkäinen mies toimii myös työnantajana ja työllistää 12 henkilöä. Tuan kehittää yritystään keskittymällä myyntiin, asiakaspalveluun sekä perusteelliseen työntekijöiden perehdytykseen.

Tuan hyödyntää konseptia erinomaisesti, hän osallistuu aktiivisesti koulutuksiin ja tapahtumiin. Hän on myös aktiivisesti mukana kehittämässä oman yrityksensä lisäksi koko Laatutakuu-ketjun toimintaa.

Tuan tekee laadukasta siivousjälkeä ja hän on mieletön asiakaspalvelija. Asiakastyytyväisyys onkin huippuluokkaa, NPS 81! Positiivinen ja avulias ”kaikki onnistuu” asenne, asiakkaan toiveiden kuuntelu ja erinomainen asiakaspalvelu tekevät Tuanista todella pidetyn sekä asiakkaiden, työntekijöiden, muiden yrittäjien että ketjun henkilöstön keskuudessa.

Koko Laatutakuu-ketju onnittelee Tuania hienosta työstä ja palkinnoista!

Ota yhteyttä Tuan Traniin / Tat Wipe Oy

Elvi Mankinen palkittiin vuoden 2021 Laatutakuun Franny Awards -palkinnolla

Pitkän linjan siivousyrittäjä Elvi Mankinen palkittiin ansaitusti vuoden 2021 Laatutakuun Franny Awards -palkinnolla. Hän on ollut Laatutakuu-yrittäjä jo kunnioitettavat 20 vuotta ja oli ensimmäisiä yrittäjiä Laatutakuun laajentuessa Kuopioon.

Elvi on positiivinen ja pidetty bisnesnainen, joka toimii myös työnantajana ja työllistää 6 henkilöä. Elville työn laatu on ensiarvoisen tärkeää ja siitä kertoo korkea asiakaspysyvyys ja -tyytyväisyys. Useat asiakkaat ovat olleet Elvin matkassa koko 20 vuotisen yrittäjyyden ajan.

Elvi hyödyntää konseptia erinomaisesti, hän osallistuu aktiivisesti koulutuksiin ja tapahtumiin. Hän on myös suurena apuna muille yrittäjille ja kehittää oman yrityksensä lisäksi koko Laatutakuu-ketjun toimintaa.

”Minua aidosti kiinnostaa miten pintoja hoidetaan ja kuinka voin edesauttaa asiakkaan tiloja pysymään kunnossa pitkässä juoksussa.”

Elvi suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja kehittää omaa ja työntekijöidensä osaamista jatkuvasti. Elviltä löytyy kaupallisen pohjakoulutuksen ja yrittäjän ammattitutkinnon lisäksi merkittävä joukko sekä Laatutakuu-ketjun että ammattioppilaitosten järjestämiä siivouskursseja.

Elvi seuraa aktiivisesti siivousalan uusia tuulia ja kokeilee mielellään uusia laitteita sekä menetelmiä. Häntä kiinnostaa millä omaa työtä voi helpottaa ja keventää sekä miten työnjälki saadaan parhaaksi ja asiakkaat tyytyväisiksi. Elville on tärkeää, että työ on tehokasta ja tekijälle mielekästä.

Koko Laatutakuu-ketju onnittelee Elviä hienosta urasta ja palkinnosta!

Ota yhteyttä Elvi Mankinen / Siivousliike Eeman Oy

Laatutakuu on Kauppalehden Kestomenestyjä – jo kymmenen vuotta peräkkäin!

Laatutakuu kuuluu Menestyjä-yritysten joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin – jo kymmenen vuotta peräkkäin! Kauppalehden Kestomenestyjä-sertifikaatin ansainnut yritys on tunnustetusti parempi kumppani.

Meitä kymmenen vuotta peräkkäin Menestyjä-joukkoon kuuluneita on vuosittain vain alle prosentti suomalaisista osakeyhtiöistä!

Menestyjä-merkki on laadun ja luotettavuuden tae. Se kertoo yhdellä silmäyksellä, että yrityksessä osataan hoitaa hyvin niin asiakkaita, liiketoimintaa kuin henkilöstökin.

Menestyjä-yritykset poimitaan tilinpäätöstiedoista

Alma Talent Oy analysoi vuosittain suomalaisten yritysten menestystä oikaistujen tilinpäätöstietojen avulla. Menestyjäluokituksessa yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuudella eri osa-alueella:

  • kasvu
  • kannattavuus
  • tulos
  • maksuvalmius
  • vakavaraisuus
  • riskinsietokyky

Kultakin osa-alueelta yritys pisteytetään omassa kokoluokassaan sekä vertailtuna kaikkiin Alma Talentin tietokannan yrityksiin, että vertailtuna yrityksen toimialan muihin yrityksiin. Menestyjä-sertifikaatti ennakoi myös yrityksen tulevaa menestystä.

Menestys rakentuu useista eri osa-alueista: osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista ja asiakkaan ymmärtämisestä. Me olemme olleet tällainen Menestyjäyritys jo kymmenen vuotta peräkkäin.

Lue lisää Kestomenestyjät -sertifikaatista alla olevista linkeistä!
https://www.almatalent.fi/tietopalvelut/palvelut/yritystietopalvelut/menestyja-sertifikaatti
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/menestyjat

Vuoden 2021 Laatutakuu-yrittäjä on savolainen Ikechukwu Onyehide

”Rakastan ihmisiä! Juttelen avoimesti ja pystyn puhumaan ihan kaikkien kanssa, ja teen sitä mielelläni myös työn tekemisen yhteydessä. Asiakkaani ovat minulle enemmän kuin asiakkaita”, sanoo Vuoden Laatutakuu-yrittäjänä palkittu Ikechukwu Onyehide menestymisensä salaisuudeksi.

Siilinjärven ja Kuopion alueella reilut 11 vuotta Laatutakuu-yrittäjänä toiminut Ike Onyehide ei ole missään vaiheessa haaveillut yrityksensä kasvattamisesta. Yksin töitä tehdessään hän kokee pystyvänsä vaikuttamaan työhönsä, se on hänelle tärkeää.

”Haluan hoitaa kaiken itse, kokonaisvaltaisesti – ja pitää kaikki langat omissa käsissä. Arvostan siistiä ja tarkkaa työtä, ja se on aina oman työni lähtökohta.”

Siivousyritys Loistotakuun työt vakiintuneen asiakaspiirin parissa tulee hoidettua taatusti huolella ja sovitusti. Palkittu yrittäjä onkin saanut erittäin hyvää asiakaspalautetta joustavuudestaan ja toimimisesta asiakkaidensa toiveiden mukaisesti.

”Asiakkaiden kanssa voin jutella milloin vaan. Helpointa on jutella aina kun nähdään, näin mitään asiaa ei jää selvittämättä. Palautteen saa suoraan.”

Ike Onyehide osaa myös säännöstellä omaa työn määräänsä ja ymmärtää pitää huolta omasta jaksamisestaan.

”Kun tekee paljon töitä, pitää myös välillä palkita itsensä. Onko se sitten vapaata tai joku muu itseä ilahduttava juttu, se on tärkeää. Tämä palkinto oli todellinen yllätys, en yhtään osannut aavistaa että tällaista tapahtuu tänä iltana täällä Gaalassa.”

Tuhannen euron matkalahjakortti sai nauravan miehen häkeltymään. Lomakohdetta tai ajankohtaa oli turha vielä arvuutella, niin yllättäen tämä palkinto tuli. Ike Onyehide on onnellinen siitä, että hänen kova työntekonsa on saanut koko ketjun arvostetun tunnustuksen. Hymy on entistä leveämpi.

”Voin todellakin suositella Laatutakuu-yrittäjyyttä. Sataprosenttisesti!”

FAKTA:

Vuoden Laatutakuu-yrittäjäksi valittiin Siilinjärvellä asuva Ikechukwu Onyehide, joka

on toiminut ketjussa yrittäjänä jo 11 vuotta. Hän hyödyntää erinomaisesti ketjun konseptia päivittäisessä työskentelyssä ja edesauttaa siten loistavasti koko ketjun mainetta ja markkinointia omalla alueellaan. Hän taitaa asiakaspalvelun ja ymmärtää asiakaskontaktoinnin merkityksen yritystoiminnassa. Siksi hänellä on erinomainen asiakastyytyväisyys ja asiakaspysyvyys. 

*******

Lue lisää Gaalasta https://laatutakuu.fi/ajankohtaista/laatutakuu-gaala-2021/

Kiinnostaako Laatutakuu-yrittäjyys? Lue lisää ja täytä hakemus!