Kaarle Salmela aloitti uutena Laatutakuu-yrittäjänä Helsingissä

Kaarle Salmela aloitti 1.9. Laatutakuu-yrittäjänä Helsingin keskustan asiakaskohteissa. Salmelalla on usean vuoden kokemus siivousalalta, hän on työskennellyt laajasti erilaisissa keikkasiivouksen tehtävissä ja yrittäjäksi hän siirtyy palveluesimiehen roolista. Ennen siivousalaa Salmela toimi elektroniikkateollisuudessa, jossa hänen työnsä piti sisällään mm. kouluttamista ja laadunvalvontaa.

– Olen aina tehnyt työtä yrittäjähenkisesti ja palvelukeskeisesti. Laatutakuu-yrittäjänä minulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan tulotasooni tekemiseni kautta paremmin kuin palkkatyössä. Lisäksi odotan, että saan olla suoraan yhteydessä asiakkaaseen ilman isompia välikäsiä, jolloin voin vaikuttaa moneen asiaan itse, kertoo Salmela.

Salmela vertaili eri vaihtoehtoja ja päätyi valitsemaan Laatutakuu-yrittäjyyden, koska konsepti oli selkeä ja hän koki säästävänsä aikaa. Kaikki yrittäjyyden aloittamiseen ja asiakkuuksien starttaamiseen liittyvät asiat oli tehty hänelle helpoksi. Salmela arvostaa mahdollisuutta liittyä valmiiseen konseptiin, jossa on selkeä vastuiden jako heti alusta asti. Ketjun tuella on aloittavalle yrittäjälle iso merkitys, Salmela korostaa ketjun tarjoaman valmiin asiakaskunnan, kirjanpidon, laskutuksen ja markkinoinnin tärkeyttä.

– Koen saavani ketjuun kuulumisesta paljon hyötyä. Laatutakuu-ketjun tunnettuus, pakettiin kuuluvat kirjanpito ja laskutusohjelmat sekä edullisemmat tarviketilaukset ovat merkittävä etu ja säästävät minulta rahaa ja aikaa, kiteyttää Salmela.

***

Oletko kiinnostunut Laatutakuu yrittäjyydestä? Laatutakuu-yrittäjänä teet työtä itsellesi ja vaikutat näin suoraan omaan ansiotasoosi, työn määrään, sisältöön ja laatuun. Lue lisää.